Tämä maa yllättää kerta toisensa jälkeen. Sieltä sun täältä saattaa löytää jotakin kerrassaan ihmeellistä ilman, että siitä olisi minkäänlaisia mainoskylttejä juuri missään. Kun meiltä päin ajelee sata kilometriä Naguan suuntaan ja jatkaa Playa Entradan ohi kääntyen vasemmalle hiekkaiselle kärrypolulle, väistelee suurimpia kuoppia, painaa kunnolla kaasua ennen kuin jumahtaa pehmeään hiekkaan, jatkaa eteenpäin vielä siitäkin, mistä moni jo kääntyisi takaisin, päätyy lopulta satumaiselle palmujen reunustamalle virkistysalueelle.Ystäväni Outin kanssa päädyimme tuon keitaan siimekseen muutamaksi päiväksi. Olimme sen hotellin ainoat asiakkaat, ja meitä palvelemassa oli aseistetun vartijan lisäksi ystävällinen ja hössöttävä hotellin manageri, kaksi iloista tarjoilija-siivoojaa, ahkeria puutarhanhoitajia sekä hiljainen hevosmies.
Katsastimme hotellin kaikki huoneet, joista valitsimme kaikkein ihanimman. Sen takapiha johti suoraan uima-altaalle ja sieltä meren rantaan. Huolellisesti hoidetussa puutarhassa käyskenteli vapaana hevosia, lehmiä ja kanoja poikineen. Kukkokin oli, mutta maan tapojen mukaan kiekui vasta aamuyhdeksältä. Hotellin ravintola oli mielenkiintoinen. Sieltä saattoi tilata mitä vain, ja saattoi saada mitä vain, vaikkapa avokadon sijaan kinkkua ja tonnikalaa. Ja joka aterian päätteeksi meille tuotiin aina lautasellinen raikkaita hedelmiä.
Ranta oli kerrassaan autio. Ja sitä jatkui ja jatkui ja jatkui poukama toisensa jälkeen. Kahlasimme rantavesiä pitkin kilometritolkulla ja keräsimme meren tuomia aarteita: jättikokoisia simpukoita, kauniita kiviä, sileäksi hioutuneita ajopuun palasia ynnä muuta. Ainoat huolemme olivat porottava aurinko sekä palmuista putoilevat kookospähkinät. Tapaamamme asemies kertoi, kuinka joka vuosi täällä kuolee muutamia ihmisiä syynä päähän pudonnut kookos. Hänenkin päähänsä oli kerran kookos pudonnut, mutta kuolemantuottamuksen sijaan tapaus oli tuottanut vain pääkipua.
Jalkaisin samoilun lisäksi tutustuimme lähirantoihin ratsastaen. Otimme hotellilta hevoset ja hevosmiehen ja viiletimme silmiä hivelevissä maisemissa. Minun polleni, nimeltään Salko, oli luonteeltaan nopsa ja ärhäkkä ja innostunut ravaamisesta. Ohjeeksi sain käskyn sanoa suave ja tranquilo, jos mielin rauhallisempaa menoa. Kerran laukatessa jalkani irtosi jalustimesta, mutta kyydissä sentään pysyin. Jos joskus aion ostaa hevosen, taidan kysyä tuota pollea.
Illalla sitten kävelimme rantaan, kuuntelimme aaltojen kohinaa ja ihastelimme tähtikirkasta taivasta ja täysikuuta. Uskomaton paikka. Suosittelen kaikille ja varsinkin työn ja taakkojen uuvuttamille, rauhaa ja hiljaisuutta kaipaaville seikkailijoille.
