AQUA, AQUA JA VIELÄ KERRAN AQUA

Karibialla pitäisi olla kuuma ja helle, mutta tämä alkaa jo muistuttaa Suomen kesää. On satanut ainakin viikon. Todellisuudessa sadetta on kestänyt ehkä kolmisen päivää, mutteivät täällä muutkaan pidä niin tarkkaa lukua päivistä. Kalenteriani en ole nähnyt sen jälkeen kun tänne muutin ja rannekellonikin on ollut jo ainakin kaksi kuukautta hukassa.

Sateen takia olemme vain kököttäneet kotona ja koira alkaa hyppiä seinille. Se on aito dominikaani, eikä suostu pistämään nenäänsä ulos kastumisen pelossa. Samasta syystä ei kotiapulaisemmekaan tänään tullut siivoamaan taloa. Soitin, kun hän alkoi olla jo puolitoista tuntia myöhässä normaalista saapumisajasta. Ei ollut viitsinyt lähteä sateen takia liikkeelle. Harkitsin jo huomauttamista siitä, kuinka Suomessa mennään töihin, vaikka taivaalta tulisi jääkimpaleita. Sen sijaan lupasin itse siivota tällä kertaa. No, moppiin en ole vielä koskenut.

Myös espanjanopettajamme teki oharit, on kuulemma kipeä. Taitaa hänkin vain olla sokerista. Tottahan se on, että kun täällä sataa, vettä tulee todella paljon. Toivoa sopii, etteivät rakkaudella vaalimani tomaatin taimet kuole veden yliannostukseen!

Sadesää sinänsä on oivallinen tekosyy loikoilla koko päivä yöpaidassa, lukea kaikki siskon joululahjaksi antamat romaanit, töllöttää televisiosta ikivanhoja Frendien uusintoja, paistaa iso kasa lettuja ja nautiskella niitä samalla, kun pänttää espanjan verbejä. Voisi asiat hullumminkin olla!

CARIBBEAN HORSE RANCH

Meillä on ollut huolta, kun lainahevosemme Polle on ollut kateissa monta päivää. Tänään kuitenkin kohtasimme taas kerran näyn, jota emme uskoneet kohtaavamme: kolmen hevosen kulkue marssi määrätietoisesti taloamme kohti, Polle etunenässä. Ilmeisesti hevonen vain kävi hakemassa pari kaveriaankin vehreille niityille. Taisimme ihan turhaan palkata puutarhurin ja ostaa ruohonleikkurin, kun nyt saamme sekä leikkuun että lannoituksen ilmaiseksi.

Olemme yrittäneet selvittää Pollen alkuperää, ja saimme kuulla, että täällä ihmiset eivät pidä niin tarkkaa lukua hevosistaan. Koska ne eivät ole erityisen hyödyllisiä ja ovat suhteellisen halpoja, eivät ihmiset vaivaudu juoksentelemaan karkureiden perässä. Eli kai voimme hyvällä omalla tunnolla kutsua hevosia omiksemme ´löytäjä saa pitää´ -periaatteen nojalla. Eikös meillä olekin aika hieno farmi!?

FLORA JA FAUNA: osa Fauna

Koirien ja heppojen lisäksi talouttamme jakaa muutama muukin eläinlaji. Kaikenkarvaiset koppakuoriaiset, mönkijät ja madot ovat kotiutuneet tänne lähes yhtä pysyvästi kuin mekin. En ole koskaan ollut hyvää pataa pieneliöiden kanssa, mutta täällä ötököitä ei juuri tule noteerattua. Ainoastaan yöllä, kun vessaan kömpiessä kantapään alla rusahtaa..

Ainut eläinlaji, jota vieläkin kavahdan, on sammakot. Kaikesta suloisuudestaan huolimatta en soisi niiden uiskentelevan altaassani. Päivät ne piileksivät kukissa ja lehtien alla, ja pulahtavat uimaan kuun valossa. Sammakot taitavat kuitenkin syödä hyttysiä, joten yritän kestää. Mieluummin muutama Saku altaassa kuin dengue ja malaria elimistössäni.


Minusta on kehittynyt melkoisen taitava hämähäkin tappaja. Kahden euron kolikon kokoisten takia en viitsi vaivautua, mutta nyrkkiä suuremmat on parempi toimittaa päiviltään. Kylpyhuoneessa peilin takana asustaa pikkuruinen kotihämähäkki. Siellä se piileskelee ja vahtaa kosmetiikkaani. Suomessa vastaava olisi saanut kyytiä ajat sitten, mutta täällä luonnon kanssa pitää oppia elämään sovussa. Jos eläin ei ole vaarallinen, se on ystäväsi. Iltaisin on ihanaa istuskella ulkosalla ja kuunnella heinäsirkkojen sinfoniaorkesteria. Aina silloin tällöin paikalle eksyy kämmenen kokoinen perhonen tai pari.

KYLÄILLÄÄN SITÄ TÄÄLLÄKIN

Lomaillessamme ensi kertaa Dominikaanisessa tasavallassa tutustuimme naapurikylän Cabareten rannalla mieheen nimeltä Nicholas. Hän kaupittelee paikallisista kivistä tehtyjä koruja ynnä muuta sälää. Törmäämme Nicholakseen aina Cabaretessa käydessämme, vaihdamme kuulumisia ja ostamme jonkun helyn kannatuksen vuoksi. Hän on jo pidemmän aikaa pyytänyt meitä vierailemaan kotonaan, ja tänään se sitten tapahtui.


Nicholas, hänen kaksi lastaan sekä äiti ja isä asuvat suomalaisittain ajateltuna vaatimattomassa, pienehkössä puurakennuksessa eli ihan tavanomaisessa dominikaanikodissa. Alue on tupaten täynnä samannäköisiä taloja, joiden väleissä mutkittelevat kapeat kulkuväylät. Sisällä talossa on kirkkaan vihreät levyistä rakennetut seinät, joilla roikkuu valokuvia. Pieni pöytä ja muutama tuoli ovat ainoat huonekalut, enempää ei mahtuisikaan. Verhojen takana on ilmeisesti pari makuusoppia. Joku patja on nostettu kattoparrujen päälle. En kutsuisi taloa viihtyisäksi, mutta siisti ja puhdas se on. Ihan kunnollinen ja kelvollinen koti.



Saavuttuamme vierailulle vastassa oli iloinen perhe, joka otti meidät halaten ja suukotellen vastaan. Tunnelma oli rento ja hauska, vaikka olimmekin ventovieraita toisillemme. Heti meille tarjottiin kuvassa näkyviä keitettyjä palkohedelmiä, jotka kuorittuamme sisältä paljastui vaaleampi syötäväksi tarkoitettu osa. Hyvältä maistui! Saimme myös kahvia, johon oli paikalliseen tapaan lisätty runsaasti sokeria. Veimme tuliaisiksi aamulla leipomiani donitseja, joista isäntäväki tykkäsi kovin. (Tai sitten ovat hyviä näyttelijöitä..)

Nicholas puhuu auttavaa englantia, mutta lähes koko vierailun hoidimme silkalla espanjalla. Juttelimme mitä nyt kyläillessä jutellaan: käärmeistä, lumesta, kaikesta mistä tämän astisella espanjantuntemuksellamme vain voimme jutella. Paikalle tuli myös naapurin rouva tyttärineen. Eivät taida vaaleaihoiset vieraat olla täällä kovin tuttu näky.

Päällimmäiseksi vierailusta jäi hyvä mieli. On aina mielenkiintoista nähdä uutta ja tustua mukaviin ihmisiin. Opin myös sen, ettei kannata harmitella, jos joskus erehtyy maksamaan katukauppiaalle muutaman euron liikaa. Se voi mennä ihan oikeaan tarpeeseen.

NIPISTÄKÄÄ MINUA, JOS TÄMÄ ON UNTA

Perheemme on taas saanut lisäystä. Tällä kertaa joukkoomme liittyi hevonen, joka sai nimekseen Polle. Eräänä aamuna kurkistaessani makuuhuoneen ikkunasta alkavaa auringonnousua, sieltä pisti esiin hevosen pää. Koni on tainnut lähteä omille teilleen joltakin haciendalta, emmekä ole kenenkään kuulleet sitä kaipaavan. Turkki näyttää olevan melko takussa, kaipaisi kunnon kylpyä ja harjausta. En kuitenkaan vielä tohdi mennä sitä jynssäämään, ties vaikka potkaisee. Eläin vaikuttaa kuitenkin ystävälliseltä, sillä äsken tarjosimme sille porkkanaa, jonka se söi kiltisti kädestä.

En tiedä, mitä hevosen kanssa pitäisi tehdä. Meillä on tähän asti ollut avoimet ovet kulkueläimille. Ja jos Polle meillä viihtyy, se saa jäädä. Autotallissa on kyllä tilaa yhdelle heinällä kulkevalle nelivedolle. Kukahan tulee seuraavaksi, edesmenneen Maukku-kissan, rannalta löytyneen lahjakoira-Ginan ja nyt tämän Polle-hevosen jälkiä seuraten?

HAITI HÄTKÄHDYTTI

Olen kuvitellut, että Dominikaanisessa tasavallassa on köyhää. Käytyäni naapurivaltion Haitin puolella, muutin mieleni. Täällä ihmisten asiat ovat oikeastaan hyvin.

Muutamalla limsapullolla ja tukulla pesoja meidän ei tarvinnut maksaa rajan ylityksestä 60 dollaria/hlö, vaan portti aukesti jostakin ei niin virallisesta rajanylityspaikasta. Yhtäkkiä loppuivat puut ja alkoi ruskea, paahtunut aavikko. Sitten vastaan tuli likaisia lapsia resuisissa paidoissaan. Kun ehdimme markkinapaikalle, vastassa oli silmänkantamattomiin afrikkalaisen näköisiä ihmisiä. Kun pääsimme retkibussistamme ulos, hyökkäsivät lapset luoksemme ja tarttuivat käsiimme. Siellä puikkelehdimme sitten ihmisjoukossa ja yritimme raivata tietämme oppaan perässä. Omalla autolla Haitiin ei ole mitään asiaa. Ulkoministeriön tiedonantojen mukaan Haiti on maailman 5. vaarallisin maa ryöstöineen, kidnappauksineen ja väkivaltaisuuksineen. Tuskin haitilaiset luonnostaan pahoja ovat, nälkä vain ajaa julmuuksiin.



Kuvassa näkyvä poika toppatakissa jäi meille kaikille matkalaisille mieleen. Takki on ehkä ainut vaatekappale, jonka hän omistaa. Muutkin lapset olivat pölyisiä ja likaisia, ja heillä oli päällään rikkinäisiä vaateriepuja. Sanotaan, että lapset ovat aina lapsia ja että köyhätkin voivat olla onnellisia. Mutta nämä lapset olivat vakavia. Orpokodilla tarjotaan ateria päivittäin. Huonommassa jamassa ovat lapset, joiden vanhemmilla ei joka päivä ole varaa antaa heille ruokaa.


Silmät suurina pällistelimme ympärillemme ja yritimme sulattaa kaikkea näkemäämme. Jostain kumman syystä se jonkun heittämä ´lottovoitto syntyä Suomeen´ ei kuulostanut kliseeltä.

FELIZ AÑO NUEVO!

Hupsista, kuinka nopeasti viikko hurahtaakaan! Jouluaattona vanhempani, siskoni ja lankoni saapuivat vieraaksemme kaukaa Suomesta. Nyt on uuden vuoden päivä ja perheeni jo matkalla takaisin Suomeen. Koska aikaa oli niin vähän, en tuhlannut sitä istumalla tietokoneen ääressä. Nyt on taas paljon kirjoitettavaa mielessä.



Turistioppaina veimme vieraamme tietysti Haitiin, jonne Suomen ulkoministeriön sivuilla varoitetaan ankarasti menemästä maan vaarallisuuden ja väkivaltaisuuksien takia. Olihan se aikamoinen kokemus meillekin karskeille maailman matkaajille. Oli kuin olisimme astuneet suoraan Yle Teeman dokumenttiin, niin absurdilta kaikki tuntui.



Muita tähtihetkiä menneellä viikolla oli muun muassa se, kun siskoni Anne ja lankoni Juha kokkasivat makaronilaatikkoa! En ollut pitkään aikaan edes muistanut lempiruokani olemassa oloa. Vaikka saimme kasapäin ihania tuliaisia ja lahjoja Suomesta, paras lahja oli kuitenkin saada oma perhe tänne meidän uuteen kotimaahamme.