Viikon oleskelun jälkeen saimme tuliaislahjaksi karvaisen paketin, pienen koiran. Tai ei nyt niin pienen, 4-kuukautinen dobermannin ja rottweilerin sekoitus on jo aikamoinen köriläs. Niinpä olemme nyt opetelleet koiraelämää Ginan ehdoilla. Aamulla lenkille, päivällä rannalle leikkimään, illalla taas telmitään pihalla. Ja joka välissä ruokaa, ja paljon.
Liekö koirassa rasistin vikaa, mutta mustille miehille se aina ärisee. Pitääpähän pahimmat tungettelijat loitolla. Täällä vaaleana naisena saa päivittäin lentosuukkoja ja rakkauden tunnustuksia ohi kulkevilta caballeroksilta. Muuten piski on lauhkea kuin lammas, vaikka toisinaan villiintyy silkasta liiasta purkamattomasta energiasta.
Mamman oma mussukka seuraa minua kaikkialle, tulisi vessaankin jos pääsisi. Hassua, miten ihminen muuttuu. Liekö syynä tämä trooppinen ilmasto, joka selätti minua kauan kalvaneen koirapelon!
