JOULUHÄSSÄKKÄ

Runsaasta joulukoristelustamme huolimatta joulu täällä ei tunnu samalta kuin Suomessa. Suurin syy on ehkä tuttujen rutiinien puuttuminen. Ei ole naapurin metsiä, joista käydä sahaamassa kuusia, ei hautausmaita kynttilämerineen, ei lanttulaatikoita kello 12. Ja ennen kaikkea, ei joulurauhan julistusta. Siksi kai meilläkin oli jouluaattona aikamoinen hyörinä. Kotiapulainen lakaisi lattioita, puutarhuri kantoi pudottelemiaan kookospähkinöitä, pakkasimme tavaroitamme Panaman-matkaa varten ja siinä samalla yritin saada stereoista kuulumaan Händelin Messiasta.

Kaikesta huolimatta pääsimme matkaan, ja ensimmäinen etappi oli kaupunki nimeltä Santiago. Käveleskelimme kaupungilla ja muistuttelimme toisiamme jouluaatosta. Armoton jet lag pakotti minut päiväunille illalla kello 6. Neljän tunnin nokosten jälkeen emme sitten meinanneet löytää paikkaa nauttia jouluillallista. Kaikki olivat sulkeneet ravintolansa jo aiemmin illalla. Aioimme jalkautua etsimään jotakin katukioskia kinkkuvoileivän toivossa, mutta hotellivirkailija sanoi sen olevan liian vaarallista. Parempi oli ottaa taksi ja hurauttaa ainoaan avoinna olevaan ravintolaan. Niin teimme ja saimme vatsamme täyteen. Hotellissa avasimme pienet joululahjat ja nautiskelimme parvekkeella lämpimästä jouluyöstä sekä Fazerin joulusuklaasta.

Joulupäivän aamuna (klo 11) menimme katoliseen messuun. Messu noudatteli samaa kaavaa kuin luterilaisessa kirkossa Suomessakin, vain musiikki oli toisesta maailmasta. Hartaiden urkujen tilalla oli sadan dollarin syntikka, jolla ´kanttori´säesti liturgisia lauluja lattarityyliin. Tietysti koneellisten rytmikomppien siivittämänä. Tuppasi hymyilyttämään.