KURKKAUS KASVIMAALLE

Yllätyksekseni puutarhastani löytyi muutamia uusia tuttavuuksia. Pikantti chili oli kasvattanut aikamoisen sadon. Siemenpussin kyljessä kehoitettiin poimimaan chilipalkot vihreinä, jolloin ne eivät ole ehtineet muuttua vielä kovin tulisiksi. Mutta koska puskat olivat pullollaan punaisia chilejä, käytimme kanawokkiimme niitä. Eikä lieskoja noussut suusta ylenmäärin.
Toisen yllätyksen järjesti papaija. Taimia olin aikoinani istuttanut viisi. Nyt nämä olivat venähtäneet jo metrin mittaiseksi ja alkaneet puklauttelemaan kukkia ja hedelmiä! Harmin paikka, etten itse taida olla niitä kypsänä maistelemassa. Myös hentoina ja pikkuisina istuttamani sydänlehtipuut (virallisen nimityksen puuttuessa) olivat hujahtaneet miehenmittaisiksi, ja aikalailla sai puutarhurimme paiskia hommia vaihtaessaan kasveja uusiin, suurempiin ruukkuihin.

Kyllä trooppiset kasvuolosuhteet aina jaksavat ihmetyttää. Paljon kuumaa auringonpaistetta, runsaat sateet ja tasainen kolmenkymmenen asteen lämpötila takaavat hurjannopean kasvun. Ja tietenkin myös ahkeran puutarhurimme Andyn ansiosta rikkaruohot loistavat poissaolollaan. Andy istutti taas ison erän kaikenlaisia uusia siemeniä, joten saa nähdä, millaista purtavaa on odottamassa, kun seuraavan kerran Dommareihin matkustamme. Toivottavasti ainakin banaanit ovat silloin kypsiä. Edellinen, missaamamme sato oli kuulemma ollut runsas ja taivaallisen hyvän makuinen!

ILTAUINNILLA IKIOMALLA RANNALLA

Meidän ranta on maailman paras ranta. Sen hiekka ei ehkä ole maailman valkoisinta eikä vesi maailman turkooseinta, toisinaan meri on niin korkealla, että vain pikkukaistale hiekkaa on näkyvissä, joskus aallot ovat heittäneet rannan täyteen kaikenlaista kamaa, kenkiä ynnä muuta. Mutta muuten se on kaikin puolin kelpo ranta.

Siellä on tullut vietettyä aikaa uiden, kahlaten, rantaviivaa kävellen, hölkäten ja juosten, rannalla jumpaten, istuen, maaten, kallioilla kiipeillen, ajopuun nokassa haaveillen, auringonlaskuja katsellen sekä väsymättömiä aaltoja ihmetellen. Yleensä seurana vähintään muutama koira.

Tänään kävimme koko revohka iltalenkillä rannallamme. Laittaisin liitteeksi videoklipin siitä, millaista säpinää saa neljä hurjaa hurttaa aikaiseksi. Ei vain meinaa onnistua, tiedä häntä missä vika..

KYLÄILYÄ JA PULIKOINTIA

Lomaviikkomme aikana olen yrittänyt tavata niin paljon täkäläisiä tuttuja kuin on ollut mahdollista. Hankalaksi sen tekee toimimaton kännykkäni sekä pätkivä muistini. Jos ei pysty puhelimella soittamaan eikä muista, mistä risteyksestä kyläpaikkaan tulisi kääntyä, on vaikeaa käydä vieraisilla. Sunnuntaina löysimme kuitenkin pastorin veljen perheen ja tänään kotiapulaiseni Michaelan kodin. Tosin kaksi kertaa käännyimme väärälle tielle ja ei kun u-käännöksellä takaisin. Dominikaaniasuinalueilla ei ole käytössä kadunnimiä ja kaikki kadut ja tienvarsirakennukset näyttävät kutakuinkin samalta.

Lopulta oikea "osoite" (täällä ei ole myöskään osoitteita) löytyi, ja talosta Michaela lapsineen. Uusin tuttavuus oli reilun kahden kuukauden ikäinen vauva. Olin luvannut mennä häntä katsomaan, kunhan palaisin Suomesta. Natalia-vauva oli suloinen ja aika pullea. Toivottavasti viemämme vaate mahtuu päälle.

Loppupäivä sujuikin sitten auringonoton merkeissä. Niin, ja tietysti uimisen. Gina ja Piki seurasivat joutenoloamme herkeämättä ja huomio herpaantui ainoastaan keskipäivän kuumimpaan siestan aikaan. Eräs asia ihmetyttää minua suuresti: miksi koiramme istuvat kiltisti hiljaa paikallaan, kun puutarhurimme Andy laittaa niille kaulapantoja. Ja kun minä toimitan tehtävää, ne poukkoilevat ja säntäilevät, hyppivät toistensa päälle, riehaantuvat ihan mahdottomiksi. Haitilaista karismaa vai vieraskoreuttako?

TÄYDELLINEN PÄIVÄ RANNALLA

Tänään teimme sitä, mitä varten tänne on tultu: ottamaan aurinkoa. Jottemme palaisi ihan karrelle, löimme jo aamusta pintaan kunnon suojakertoimet ja suuntasimme vuokra-automme kokan kohti Cabareten paahtuneen vaaleaa hiekkarantaa. Siellä sitten aamukymmenestä pimenevään iltaan asti maatamöllötimme pokkareita lukien.
Hedelmien luvatussa maassa ei vitamiininpuutostaudista kannata kärsiä. Trooppisen ananasjuoman ja muiden hedelmäsmoothieiden luulisi pitävän sika- ja muut influenssat loitolla. Välillä kipaisimme rantaravintolasta pientä suolapalaa. Meri oli melko aaltoisalla päällä, eikä kunnon uimista voitu ajatellakaan, mutta vaahtopäissä kelluimme kyllä melkoisen tovin.

Aina vähän päästä meitä ilahdutti joku helykauppias, sikarinmyyjä, hieroja tai hiustenletittäjä. Sitkeitä tyyppejä! Mutta niin olemme mekin. :) Saldoksi tuli vain pari vaivaista rannekorua ja yksi nilkkaan. Nekin kaikki tutulta myyjältä, tietysti ylihintaan.

Kyllä tällainen chillailu on mukavaa. Ei ole huoli kellosta eikä kalenterista eikä muista maailman murheista. En ihmettele turisteja, jotka tulevat vuosi toisensa jälkeen tänne muutamaksi viikoksi vain makoilemaan. Rentouttavaa puuhaa.

ELÄVISSÄ KUVISSA

Tänä iltana viihdytimme itseämme menemällä leffaan. Pätkä oli amerikkalainen hömppärakkauskomedia naimisiinmenosta. Leffa itsessään oli hauska ja tarpeeksi lyhyt, mutta erityisen hauskan siitä teki ulkoelokuvalliset elementit.

Katsojia salissa oli ehkä parisenkymmentä, mutta he pitivät mekkalaa ja showta ainakin parinsadan edestä. Jatkuvasti jollain soi kännykkä, johon tietysti vastattiin, eivätkä puhelut jääneet mitenkään lyhyiksi. Välillä joku nousi seisomaan edessämme ottaakseen paidan tai huivin pois päältään. Ihmiset juttelivat, kommentoivat ja nauroivat ääneen, ja aina välillä joku yritti tiukoin shhhh -komennoin vaientaa melua. Kaiken lisäksi naapurisalin toimintaelokuvan ääniraita kulkeutui seinien läpi meidänkin iloksemme. Tämän kaiken lisäksi meidän elokuvan äänet olivat niin hiljaisella, että tekstityksen espanjankin ymmärsi paremmin kuin huonosti kuullun englannin.

Niin kuin kaikessa, elokuvissakin on täällä tietty vapaus. Siksi minäkin häpeilemättä räpsin kuvia. Eikä kukaan sanallakaan kommentoinut salamavalojen välkettä. Päin vastoin, muutkin alkoivat ottaa kuvia esimerkistäni. Analyysini tästä kaikesta: dominikaanit eläytyvät ja reagoivat elokuvien tapahtumiin avoimemmin ja äänekkäämmin kuin suomalaiset.

Kotimatkalla tajusin taas olevani aikamoinen dominikaani, kun näin stopmerkin ja huomasin ihmetteleväni, mitä se tarkoittaa. Siis sitä, että pitääkö minun nyt tässä pysähtyä vai ei. En pysähtynyt. Melko pian sen jälkeen ajoimme tuoreen kolarin ohi. Täytyy ehkä itsekin vähän skarpata.

KUIN KOTIIN OLISI TULLUT

Pala sydäntäni jäi Dominikaaniseen tasavaltaan kolme kuukautta sitten. Vaikka kotiuduimmekin nopeasti taas suloiseen Suomeen, on Karibian kodin ikävä muistuttanut olemassa olostaan tasaisin välein. Paras lääke lähes kaikkeen on matkustaminen, ja siksipä siskoni Annen kanssa pakkasimme kesähepenemme ja matkustimme toiselle puolen maapalloa.

Vastassa oli villisti hyppivä ja sinne tänne säntäilevä koiranelikkomme. Oli tainnut ikävä vaivata karvaturrejakin. Korvioksi poissaolostani kokkailen nyt sitten gourmetherkkuja hauvoillemme. Tänään ruokalistalla oli riisiä ja sikanautaa.

Sosua on ihan sama kuin lähtiessämme. Heti saavuttuamme tapasimme espanjan opettajamme ja autonkorjaajamme. Kaikki on tuttua, leppoisaa ja ah, niin kodikasta. Eikä espanjan kielikään ole päässyt niin unohtumaan, etten olisi osannut konsultoida puutarhuriamme uima-altaan puhdistuksessa. Jopa liikennekulttuuri tuntuu juurtuneen jonnekin selkäytimeni seutuville. Vaikka Suomessa ajelen säntillisesti, vaihdoin taas heti ajotapani näille kaduille sopivaksi. Siskoni ihmetteli, kun kääntyessämme risteyksessä joku vastaan tuleva auto törkeästi kiilaten kääntyi oman automme eteen. Minä siihen sanomaan, että saattoi siinä liikennevalotkin olla, en vain huomannut..

Liika niuhottaminen ei sovi, kun rentoutumaan olemme tänne tulleet. Parhaiten se käy aurinkotuoleissa ja jacuzzissa. Miten ihanaa onkaan taas polskia tähtitaivaan alla Karibian kuumassa yössä.