Lomaviikkomme aikana olen yrittänyt tavata niin paljon täkäläisiä tuttuja kuin on ollut mahdollista. Hankalaksi sen tekee toimimaton kännykkäni sekä pätkivä muistini. Jos ei pysty puhelimella soittamaan eikä muista, mistä risteyksestä kyläpaikkaan tulisi kääntyä, on vaikeaa käydä vieraisilla. Sunnuntaina löysimme kuitenkin pastorin veljen perheen ja tänään kotiapulaiseni Michaelan kodin. Tosin kaksi kertaa käännyimme väärälle tielle ja ei kun u-käännöksellä takaisin. Dominikaaniasuinalueilla ei ole käytössä kadunnimiä ja kaikki kadut ja tienvarsirakennukset näyttävät kutakuinkin samalta. 
Lopulta oikea "osoite" (täällä ei ole myöskään osoitteita) löytyi, ja talosta Michaela lapsineen. Uusin tuttavuus oli reilun kahden kuukauden ikäinen vauva. Olin luvannut mennä häntä katsomaan, kunhan palaisin Suomesta. Natalia-vauva oli suloinen ja aika pullea. Toivottavasti viemämme vaate mahtuu päälle.Loppupäivä sujuikin sitten auringonoton merkeissä. Niin, ja tietysti uimisen. Gina ja Piki seurasivat joutenoloamme herkeämättä ja huomio herpaantui ainoastaan keskipäivän kuumimpaan siestan aikaan. Eräs asia ihmetyttää minua suuresti: miksi koiramme istuvat kiltisti hiljaa paikallaan, kun puutarhurimme Andy laittaa niille kaulapantoja. Ja kun minä toimitan tehtävää, ne poukkoilevat ja säntäilevät, hyppivät toistensa päälle, riehaantuvat ihan mahdottomiksi. Haitilaista karismaa vai vieraskoreuttako?
