Pala sydäntäni jäi Dominikaaniseen tasavaltaan kolme kuukautta sitten. Vaikka kotiuduimmekin nopeasti taas suloiseen Suomeen, on Karibian kodin ikävä muistuttanut olemassa olostaan tasaisin välein. Paras lääke lähes kaikkeen on matkustaminen, ja siksipä siskoni Annen kanssa pakkasimme kesähepenemme ja matkustimme toiselle puolen maapalloa. Vastassa oli villisti hyppivä ja sinne tänne säntäilevä koiranelikkomme. Oli tainnut ikävä vaivata karvaturrejakin. Korvioksi poissaolostani kokkailen nyt sitten gourmetherkkuja hauvoillemme. Tänään ruokalistalla oli riisiä ja sikanautaa.
Sosua on ihan sama kuin lähtiessämme. Heti saavuttuamme tapasimme espanjan opettajamme ja autonkorjaajamme. Kaikki on tuttua, leppoisaa ja ah, niin kodikasta. Eikä espanjan kielikään ole päässyt niin unohtumaan, etten olisi osannut konsultoida puutarhuriamme uima-altaan puhdistuksessa. Jopa liikennekulttuuri tuntuu juurtuneen jonnekin selkäytimeni seutuville. Vaikka Suomessa ajelen säntillisesti, vaihdoin taas heti ajotapani näille kaduille sopivaksi. Siskoni ihmetteli, kun kääntyessämme risteyksessä joku vastaan tuleva auto törkeästi kiilaten kääntyi oman automme eteen. Minä siihen sanomaan, että saattoi siinä liikennevalotkin olla, en vain huomannut..
Liika niuhottaminen ei sovi, kun rentoutumaan olemme tänne tulleet. Parhaiten se käy aurinkotuoleissa ja jacuzzissa. Miten ihanaa onkaan taas polskia tähtitaivaan alla Karibian kuumassa yössä.
