Nicholas, hänen kaksi lastaan sekä äiti ja isä asuvat suomalaisittain ajateltuna vaatimattomassa, pienehkössä puurakennuksessa eli ihan tavanomaisessa dominikaanikodissa. Alue on tupaten täynnä samannäköisiä taloja, joiden väleissä mutkittelevat kapeat kulkuväylät. Sisällä talossa on kirkkaan vihreät levyistä rakennetut seinät, joilla roikkuu valokuvia. Pieni pöytä ja muutama tuoli ovat ainoat huonekalut, enempää ei mahtuisikaan. Verhojen takana on ilmeisesti pari makuusoppia. Joku patja on nostettu kattoparrujen päälle. En kutsuisi taloa viihtyisäksi, mutta siisti ja puhdas se on. Ihan kunnollinen ja kelvollinen koti.
Saavuttuamme vierailulle vastassa oli iloinen perhe, joka otti meidät halaten ja suukotellen vastaan. Tunnelma oli rento ja hauska, vaikka olimmekin ventovieraita toisillemme. Heti meille tarjottiin kuvassa näkyviä keitettyjä palkohedelmiä, jotka kuorittuamme sisältä paljastui vaaleampi syötäväksi tarkoitettu osa. Hyvältä maistui! Saimme myös kahvia, johon oli paikalliseen tapaan lisätty runsaasti sokeria. Veimme tuliaisiksi aamulla leipomiani donitseja, joista isäntäväki tykkäsi kovin. (Tai sitten ovat hyviä näyttelijöitä..)Nicholas puhuu auttavaa englantia, mutta lähes koko vierailun hoidimme silkalla espanjalla. Juttelimme mitä nyt kyläillessä jutellaan: käärmeistä, lumesta, kaikesta mistä tämän astisella espanjantuntemuksellamme vain voimme jutella. Paikalle tuli myös naapurin rouva tyttärineen. Eivät taida vaaleaihoiset vieraat olla täällä kovin tuttu näky.
Päällimmäiseksi vierailusta jäi hyvä mieli. On aina mielenkiintoista nähdä uutta ja tustua mukaviin ihmisiin. Opin myös sen, ettei kannata harmitella, jos joskus erehtyy maksamaan katukauppiaalle muutaman euron liikaa. Se voi mennä ihan oikeaan tarpeeseen.
