Minusta on tullut oikea keittiöihme! Saatan yks´kaks´tuosta vaan leipasta pari leipää. Ja kaupassa tottuneesti nappaan aina muutaman paketin voita, munia, ranskankermaa, jauhoja, taloussuklaata, tuorejuustoa ja sokeria, jotta leivontavalmius ei herpaantuisi hetkeksikään.Entisessä elämässäni leivontaa suunniteltiin aina päivä tolkulla. Itse asiassa leivoin vain silloin, kun oli tulossa vieraita. Pullaa kerran vuodessa, laskiaisena. Ei kai normaali-ihmisellä ole töiden, kotitöiden ja harrastusten takia aikaa hengailla keittiössä odottamassa taikinan kohoamista. Ja jos tarve on vain se kaksi pullaa, miksi leipoa puolen litran taikina. Sitä paitsi, lähikadun kahvilasta saa nopeasti ja näppärästi uunituoretta muutamalla eurolla. Täällä niitä lähikadun kahviloita on turha haeskella. Kerran ostin supermarketista pullaa, josta löytyi hius.
Valitettavasti sellainenkin taito kuin leipominen pitää opetella. (Ellei ole jauhopeukalo ihan syntyjään.) Noin puolet leipomuksistani onnistuu hyvin tai kohtuullisesti, puolet menevät suoraan roskiin, jos koiralle ei kelpaa. Täällä meillä on kaasuliesi, jonka käyttöä opettelen vieläkin. Alkuun poltin kaikki pohjasta, nykyään pysyttelen annetuissa paistoajoissa. Toinen haaste on leivonta-aineet. Täältä ei esimerkiksi saa kermaviiliä, jota olen Suomessa tottunut käyttämään kaikkeen. Netistä googlaan reseptejä, joiden ainesosia sitten yritän soveltaa ja korvata muilla, toisinaan kohtalokkain seurauksin. Kolmas haaste on juuri nuo internetistä löytyvät reseptit unsseineen, cupseineen ja puntineen. Ja silloinkin, kun leivon supi-suomalaisesta ohjeesta, joudun mittaamaan desilitrat cup-mitalla.
Kun itseluottamus leipomiseen kasvaa, alkaa soveltaa reseptejä ja silloin kasvaa myös riski epäonnistua. Kaksi kertaa olen kutsunut naapurit meille kahville ilmoittamalla, että olen leipomassa kakkua, tulkaa maistamaan. Molemmat kerrat ovat olleet päätyä katastrofiksi. Ensimmäisen kakun pohja paloi. Lisäksi se takertui leivinpaperiin, joka olikin wax paperia. Halkaisin, paloittelin ja räävin kokoon vähiten palaneet pohjan osat ja sain kuin sainkin tehdyksi kakun. Siitä tuli hyvin pieni, mutta makoisa! Toisella kertaa pohja oli jäänyt raa´aksi, aikaa vieraiden tuloon 20 minuuttia. Kaahasin autolla saksalaiseen elintarvikekauppaan, jossa olin nähnyt valmiita piirakkapohjia, samoja, joihin olen joskus turvautunut Suomessakin. Niiden parasta ennen -päiväys näytti menneen kolme viikkoa sitten. Sieltä suoraan supermarkettiin, ja jäätelöaltaan kautta kotiin. Onneksi vieraat olivat vähän myöhässä ja söivät Magnum-puikkonsa mukisematta.
Leipominen on yllätyksistä huolimatta hauskaa. Ja todella hauskaa silloin, kun joku onnistuu oikein hyvin. Syntymäpäivälahjaksi saamani Kitchen Aidin avulla olen oppinut tekemään niin hyvän pizzapohjan, että parempaa ei saa italialaisesta ravintolastakaan!
