Puutarhureiden sanotaan olevan onnellisimpia ihmisiä maailmassa. Voin uskoa sen, seuratessani oman puutarhani kasvua siementen itämisestä ruokalautaselle asti. Se on prosessi, joka vaatii kärsivällistä luonnetta ja jokapäiväistä uutteruutta. Jos ei ihan pikkutarkoiksi heittäydytä, olen selvinnyt aika hyvin sekä pitkäpinnaisuuden että ahkeruuden kanssa. Viimeisin ilonaiheeni on kuvassa kukkiva ruusu. Ostin taimen kuukausia sitten, ja melko pian se osoitti nääntymisen merkkejä. Vaan sinnikkäästi taistellen olen saanut sen jälleen kukkimaan!Suurin ylpeyden aiheeni on kuitenkin tomaattipuskat, joiden oksilla juuri laskin killuvan 70 puolivalmista tomaattia! Nyt enää tarvitsisi selvittää, koska sato kuuluu korjata. Kuka tietää, poimitaanko tompsut puoliraakoina ja annetaan kypsyä ikkunalaudalla, vai annetaanko niiden rauhassa punastua ennen poimintaa?
Salaatti ei ota itääkseen, ehkä siksi, että koira möyhentää penkin tasaisin väliajoin. Salaattia odotellessamme syömme runsaasti persiljaa, joka kasvaa vimmatusti sitä enemmän mitä enemmän sitä syömme. Ja kunhan kaikki 24 paprikapensastamme alkavat tuottaa hedelmää, meillä taitaa olla paprikaa ruokana joka päivä..
