Emme jääneet Panamalle, vaikka blogissani ei olekaan tapahtunut mitään sitten viime kerran. Minulta pääsi unohtumaan salasana, mutta jostain muistini syövereistä se on taas putkahtanut esiin. Joulu meni jo, mutta mitäs siitä. Joululahjoja voi antaa joulun jälkeenkin. Meillä oli mahdollisuus hypätä panamalaisen pariskunnan Antonion ja Glennysin veneeseen viemään maaseudun köyhiin kyliin joulupaketteja lapsille. Panamaa ennen joulua koetelleet rankkasateet ja tulvat olivat tehneet tuhojaan, ja monilta olivat tuhoutuneet talot ja riisi- ja hedelmäsadot sen seurauksena. Jostakin talosta oli kuollut 400 kanaa.Antonion isä oli aikoinaan alkanut viedä joulutervehdyksiä Bayano-järven rannalla sijaitseviin kyliin. Nyt kun isä on jo vanha, poika päätti jatkaa perinnettä. Hän oli hankkinut säkeittäin leluja, pelejä ja palloja sekä muovikasseittain ruokaa. Kulkuvälineenämme oli vene, sillä kunnollisia teitä vuoristoisella ja köyhällä maaseudulla lähellä Kolumbian rajaa ei juuri ole. Niinpä ajoimme moottoriveneellä järvenselkää pitkin ja pysähdyimme aina, kun huomasimme jonkun tönön rannalla.
Reissusta mieleeni jäi eräs harvahko puutönö pienen niemen nokassa. Mietin, millaista olisi asuminen siellä. Ylös auringonnoustessa, banaaninviljelyä, puutarhanhoitoa, eläinten ruokkimista, istuskelua verannalla ja nukkumaan auringon laskiessa. Vähän niin kuin elämä täällä Sosuassa. :)
