Vasta matkusteltuamme umpidominikaanisilla alueilla olen tajunnut, kuinka kauan voi ravintolassakäynti viedä aikaa. Pikaruokapaikoissakaan ei settiä saa suoraan tiskiltä, vaan asiakas ohjataan pöytään, odotellaan hetki, ensin kysellään juomat, sitten ruoat, odotellaan tovi, sitten tuodaan juomat, sen jälkeen odotellaan, sitten ruoat, sitten pyydetään lasku, taas odotellaan ja tasarahan puuttuessa odotellaan vielä vaihtorahoja. Kuvitelkaa, että Mäkkärissä asiointi veisi joka kerta puolitoista tuntia. Näin jälkikäteen hauska insidenssi hitaan ravintolaillallisen ruumiillistumisesta sattui viime viikolla Bayahibe -nimisessä kyläpahasessa. Ilta Karibianmeren rannalla oli mitä ihanin, ravintola mitä tunnelmallisin ja auringonlasku ja hiekkarannalle katettu illallispöytä mitä romanttisin. Tankkasimme menua edestakaisin, osaamatta päättää mitä herkkua italialaisesta keittiöstä tilaisi. Jahkailun maailmanmestarina päätin porukkamme viimeisenä, että nautiskelisin lohta ja parsaa.
Odotimme ruokia todella kauan. Niin kauan, ettei sitä voisi kukaan uskoa todeksi. Sitten saapuivat ensimmäiset annokset. Ne tulivat lapsille, Petralle ja Samille. Oudonnäköistä mössöä. Kai ihan maistuvaa kuitenkin, sillä lapset söivät annoksensa mukisematta. Sitten taas odottelimme. Reilun ajanjakson päätyttyä saapui seuraava lautanen. Sen sai Taija. Kalaa, joka maistui kuulemma homeelta. Taas odottelimme. Alkoi pirskottaa vettä, joten siirryimme rannalta ravintolan suojaan. Seuraavat lautaset tulivat miehille, jäähtynyttä pastaa, samaa mössöä kuin lastenkin lautasilla ollut, hienonhienoja hiutaleita lohesta. Pienen odotuksen jälkeen saapui minun lautaseni. Pastaa ja samoja lohihiutaleita ja pieneksi silputtua parsahötöä. Itsekään en ole mikään gourmet-kokki, mutta en olekaan hakeutunut ravintola-alalle. Ammattilaiselta odottaisi hiukan ripeämpää ja maukkaampaa suoritusta. Ja annoksia edes suht´koht´yhtäaikaa pöytäseurueelle.
Tarjoilijan hakiessa lautasiamme, kysäisimme mistä maasta kokki on. Haitista, ai miten niin? No sitä vain, että ruoka ei ihan vastannut odotuksiamme. Siihen saimme rehellisen selityksen: aito italialaiskokki oli ottanut aamulla hatkat ja tuuraajaksi oli värvätty haitilainen keittiöapulainen! Tarjoilija oli silminnähden harmissaan puolestamme. Oli maistanutkin jokaista ruokalaatua, jotta se olisi edes jotakuinkin kelvollista asiakkaille pöytään tarjoiltavaksi. Ruoasta meidän ei tarvinnut mitään maksaa ja meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi seuraavana iltana uudestaan. Yritimme lohduttaa apeaa tarjoilijaa kehumalla miten mukava tunnelma ravintolassa on, mutta hän ei uskonut sen riittävän kun kerran illalliselle oli tultu.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, kukaan ei sairastunut! Jätimme kunnon tipit ja toivotimme mukavat illanjatkot. Jälkeemme jäi kaksi muuta suurta pöytäseuruetta odottamaan tilaamiaan sapuskoja. Minkähänlainen katastrofi siellä illan edetessä kehittyi..
